View

Etusivu

Sisällysluettelo

Takaisin

”Yrjö! On jo aika nousta aamiaiselle!” Mummi kutsuu alhaalta porstuasta kuten joka aamu kellon käydessä yhtätoista. On vuosi 1953 ja kesäkuun loppupuoli. Olen maaliskuun lopulla täyttänyt seitsemän vuotta ja aloitan koulun syksyllä Meilahden uudessa kansakoulussa.

Olen syntynyt 31.3.46 huolimatta siitä, että kirkonkirjoihin onkin merkitty 30.3.46. Todisteena oikeasta syntymäpäivästäni on äitini tallentama Helsingin sanomien vanha lehtileike, jossa syntymäajakseni todetaan 31.3. Onko kuukauden viimeinen päivä aiheuttanut kirjaajalle virheen? Äitini vakuutti minun syntyneen 31.3 ja pidän vakuutusta uskottavana. Olen saanut kutsumanimekseni Yrjö. Viisikymppisenä halusin tietää mitä minulle annettu nimi tarkoittaa tai pitää ikään kuin sisällään ja luin asiasta nimisanakirjasta, jossa kerrottiin seuraavaa: Pyhä Yrjö on kristikunnan suosituimpia pyhimyshahmoja. Kirkollisessa perheessä hänet kuvataan ratsun selässä ritarin varusteissa taistelemassa lohikäärmettä vastaan. Vanha tarina kertoo, että pyhä Yrjö taisteli lohikäärmettä vastaan pelastaakseen sen vankina olevan prinsessan. Keskiajan kirkossa Pyhä Yrjö kuvasi kirkon taistelua pahuuden valtaa vastaan kahdesta eri näkökulmasta. Ensiksi oli kysymys kristillisen uskon ja pahuuden kamppailusta. Tämä taistelu jatkuu yhä, ei vain lähetystyön muodossa, vaan myös omassa keskuudessamme kamppailuna maailmallistumisesta, hengellistä velttoutta ja rakkaudetonta kovasydämisyyttä vastaan. Kun partiolaiset ovat valinneet Yrjön päivän vuosipäiväkseen, sillä on puolestaan haluttu ilmaista, että heidän tulee koko elämässään pyrkiä taistelemaan kaikkea pahuutta vastaan. Nimisanakirjan kuvaava elämänfilosofia sopii luontevasti tapaani suhtautua elämään, lähimmäisiin, kanssaihmisiin sekä ympäristöön

Vanhempani ovat tuoneet minut keväällä mummin luo Särkisaloon, Marjasaareen. Marjasaari sijaitsee mantereelta noin kilometrin päässä etelään ja sinne oli matkattava soutuveneellä. Matkaa mantereelta Koivunlahdesta mummin rantaan on soutaen noin 1,5 kilometriä. Vanhempani parkkeeraavat autonsa/Mossen Koivunlahden maastoon, metsän suojaan. Tulostamme oli ennakkoon ilmoitettu saareen kirjeellä, että osaavat tulla veneellä noutamaan. Pappani - Johan Skarp yleensä tuli, koska mummin – Editin päivittäiset askareet ja vieraiden tuloon valmistautuminen kuluttivat hänen aikansa. Mummi oli ruumiinrakenteeltaan varsin hento ei hänen ollut hyvä rehkiä veneen kanssa. Pappa oli elämänsä aikana soutanut niin paljon, ettei sitä voinut enää arvioida. Hänelle vesillä olo oli elämäntapa. Minä olin mummin luona usein. Tarkoituksena vanhemmillani Haagar (omaa sukua Skarp) ja Aaro oli, että voin päivittäisissä askareissa olla avuksi mummille ja papalle. Vanhempani ajattelivat myös, että minulla on saaressa mahdollisuus kasvaa rauhallisessa maalaisympäristössä sekä auttaa äitini ikääntyviä vanhempia päivittäisissä pikkuaskareissa. Saaressa arvioitiin minun myös oppivan luontaistalouden taitoja ja kehittyvän ilman kaupungin houkutuksia ja vaaroja. Toisaalta minulla ei ollut mitään vastaan mummilla oloani, päinvastoin olin mielelläni.

Asuinrakennus on rakennettu 60 metrin päähän rannasta, mäen päälle. Rannasta talolle johtaa rinnettä mukaileva hiekkapolku, joka muistuttaa kapeaa kärrypolkua. Talo on keltainen, harjakattoinen, noin 7 x 8:n metrin mittainen suorakaiteinen rakennus. Alakerrassa sijaitsee veranta, josta porstuan kautta pääsee vieraskammariin sekä tupaan, mistä on edelleen yhteys makuukamariin. Porstuan laitaan oli rakennettu komero jota käytettiin elintarvikevarastona. Porstuasta johtivat myös raput vintille. Vintillä sijaitsi papan kammari, se oli tukevalla pahvilla eristetty muusta vintistä omaksi tilakseen. Vieraskammari alhaalla oli hyvin harvoin käytössä. Satunnaiset vieraat ohjattiin lähes poikkeuksetta tupaan, myös mummin omat lapset puolisoineen säännönmukaisesti oleskelevat ja praatavat (keskustelevat) tuvassa. Aivan kuin kamari olisi pyhä paikka. Sinne ei mennä kuin erityisestä syystä. Ovi sinne on kiinni ja vaikka se ei koskaan ole lukittu sitä ei avata edes tuulettamiseen. Huoneesta jää minulle hieman jännittynyt tunnelma. Isäni kertoi käsityksestäni poiketen, että he äitini kanssa vieraskammarissa seurustelivat ja kahvit talon väen kanssa siellä nautittiin.

Herätyksen jälkeen, tultuani alas vintiltä missä arkkuvuoteeni sijaitsi, sain aina hyväntuulisen vastaanoton niin mummilta kuin papaltakin. Normaaliin aamutraditiooni kuului loru: "hali, hali piparkakkua" ja niin hetken kuluttua rapeat siirappipiparit sulivat suussani.
Mummi on aikaisin lypsänyt kaksi lehmää, hoitanut kanat ja ruokkinut lainassa olevan hevosen. Äitini pikkusisko Liisa on ollut apuna ja yhdessä he ovat syöneet aamiaisen varhain. Papan aamiaiseen kuului piimää, leipää ja silavaa. Silava oli papan lempiruokaa, sitä käytettiin sellaisenaan leivän päällä ja myös paistamiseen. Palanpainikkeeksi saattoi hän ottaa palan suolalahnaa, jota lähes aina oli esille laitettuna. Mummin aamiainen oli huomattavasti kevyempi, hänelle riitti kuumaan veteen tilkka maitoa ja sokeritopasta hakattu pala sokeria,