View
Etusivu
Sisällysluettelo
Takaisin |
jolla peittää hankkeesta
syntyvät huomattavat kulut. Siltalan veneveistämöllä
oli piirustukset pöydällä NautiCat 52 moottoripurjehtijan
valmistamisesta heti kun veistämö saisi ensimmäisen
tilauksen. Muutaman neuvottelun jälkeen pääsimme
sopimukseen veneen valmistamisesta perustamalleni Marina Cat Carter
Oy:lle. Siltalan kanssa sovimme myös omistamani purjeveneen
hinnasta, jonka vaihtoarvosta/osasuorituksen arvosta sovimme. Tähän
sopimukseen liittyi myös se, että lupasin purjehtia silloisen
veneeni Tukholmaan jossa veneelle oli varattu laituripaikka ja kuulemma
paremmat markkinat. Vielä myöhään syksyllä
(marraskuussa) juuri ennen jäiden tuloa purjehdin Tukholmaan
jonne jätin veneen josta erityisesti olin pitänyt. Lady
Helsman 42´´ oli sulavalinjainen, tilava, nopea, turvallinen
ja helppo purjehdittava. Veneen pentry ja rakentamani purjehdusta
helpottava mittarivarustus olisi tyydyttänyt vaativammankin
purjehtijan tarpeet.
Heinäkuun alkupäivinä –82 minulle luovutettiin
NautiCat 52 joka oli ketsi.. Olin tähän mennessä
sopinut osa-aikaisen kipparin palkkauksesta sekä olin suorittanut
myyntityötä veneen päivä ym. pitempiaikaisesta
charteeraamisesta. Olin myös sopinut kokin ja charter emännän
keikka-palkkauksesta. Vene oli varustuksensa osalta täydellinen.
Navigointilaitteisiin kuului mm: satelliittipaikannuslaitteet, automaattiohjaus,
tutka ym. Yhteydenpitoon olivat nykyaikaiset radiolaitteet. Pentry
oli varustettu kaikilla hyvän keittiön edellyttämillä
varusteilla kuten kylmälaitteilla, tiskikoneella, mikrolla,
jääpalakoneella, uunilla ym. Dinetissä sijaitsi äänentoistolaitteet
sekä kohtuullinen musiikkikokoelma. Salonkiin mahtui parhaimmillaan
syömään 12 henkeä samaan aikaan. 4 hyttiä
mahdollistivat 10 hengen yöpymisen omissa sängyissään.
Veneen ylläpitoon ja charteraamiseen liittyvät
työt olivat erityisen mielenkiintoisia ja kulutin näiden
tehtävien parissa mielelläni aikaani. Samoin kävi
myös vapaa-ajan suhteen joka kului erinomaisesti veneen kanssa
touhutessa. Kuten aiemminkin oli perhe "puuhastelun" rinnalla
jäämässä vaille riittävää huomiota.
Havahduin tästä kun eräänä keskikesän
v.-82 viikolla matkustin Haminaan Marjan tapaamaan. Hän oli
viikolla ajanut Paulin kanssa sukulaisiaan tapaamaan Haminaan. Kun
Marjan paluusta ei alkanut kuulua, päätin ajaa Haminaan.
Minua mieltäni myös painoi käytökseni joka oli
ollut pitkään varsin omahyväistä, työhön
ja omaan tarveharkintaan ja ajankäyttöön perustuvaa.
Olin ajattelemattomuuttani ottanut välimatkaa Marjaan, en osannut
asettua yhteisiin olosuhteisiin niin kuin normaalisti kuului. Olin
elänyt parisuhteessamme itsestäänselvyyden ideassa.
Varsin tarkkaavaisesti seurasin hänen reagoimistaan. Olin vaivautunut,
olin vieraassa ympäristössä, pitkästä aikaa
olin ympäristössä jossa Marja oli voinut harkita
meidän elämäämme omasta näkökulmastaan,
omista asetelmistaan/näkökulmistaan. Marja oli rauhallinen
kuten aina, kaikesta paistoi vilpittömyys minua kohtaan. Hän
oli keskustellut äitinsä kanssa elämästämme
ja omista tunteistaan. Illalla keskustellessamme hän kertoi
minulle, ettei hän ole nunna ja kysyi ymmärränkö
myös hänen tarpeensa. Marja antoi minulle muistutuksen
ilman uhkaa, tavalla mikä korosti hänen voimaansa parisuhteemme
karikossa. Olin otettu, oli aika keskittyä aiempaa enemmän
perheeni tulevaisuuden rakentamiseen, olin halunnut yhteiselämää
ja tunsin tämän voimakkaammin. Olin pakotettu huomaamaan
työriippuvuuteni/ työnarkomanian aiheuttaman pahoinvoinnin
yhdessä muiden ulkoisten olosuhteiden vaikutuksen kanssa. Oli
aika keskittyä myös perheen tarpeiden tyydyttämiseen,
oman ja yhteisen elämämme tulevaisuuden suunnittelemiseen.
Tunsin voimakkaana halun elää Marjan kanssa loppuelämäni.
Siskoni meni naimisiin heinäkuun -81 lopulla
Ruotsissa. Häät pidettiin Tukholman edustan saaristossa.
Sovimme purjehtivamme sinne perheeni kanssa. Mukaan kutsuimme tuttavaperheen
saadaksemme apua kookkaan veneen purjehtimiseen. Tämä
matka jäikin ainoaksi perheen yhteiseksi useampaa päivää
kestäväksi purjehdukseksi tuona kesänä. Työ
alkoivat elokuussa täydellä vauhdilla. Charter toimet
varasivat veneen jota palkattu miehistö hoiti. Perheellemme ei jäänyt useata vapaata
viikonloppua myöskään syyskautena käytettäväksi veneilyyn.
Pos. 3.7.3. Syitä ja seikkailua
Marraskuussa –81 lähdin purjehtimaan
kohti Välimerta. Olin suunnitellut veneen säilyttämistä
välimerellä yli talven. Laskin, ettei matka yhdessä
laiturikulujen kanssa tulisi sen kalliimmaksi kuin talvisäilytys
Suomessakaan. Arvioin myös, että säilytys sekä
arvioimani käyttö olisivat tekniikalle parempi vaihtoehto
kuin säänvaihtelujen aiheuttama rasitus. Toisaalta asiassa
vaikutti suuresti oma haluni merelliseen kokemukseen – seikkailuun.
Purjehduksen suoritin muutamien ystäväni, sekä heidän
kaveriensa kanssa. Matkan alku heti seuraavana purjehduspäivänä
osoittautui varsin hankalaksi. Tuulta oli yli 40 mt. sekunnissa
Gotlannin itäpuolella. Veneen puusprööki vääntyi
kelvottomaksi - isonmaston keulaharuksen voimasta. Veneen pilssi
ei toiminut asianmukaisesti. Pilssin laipioiden väliset reiät
tukkeutuivat pakkauksista irronneesta kuidusta - estäen pilssiveden
pääsyn pumpuille. Jouduimme hakeutumaan Etelä-Ruotsissa
Ystadin satamaan. Satamaan päästyämme meille selvisi
myrskyn todellinen voima. Kaupunki oli suurimmalta osaltaan ilman
sähköä joka puuttui puolelta miljoonalta ihmiseltä.
Kaupunki oli täynnä rojua, mainostauluja lensi tuulen
mukana.
|